Johanna Karimäki

Selkämeren kansallispuiston puolesta

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta antoi tänään lausunnon Selkämeren kansallispuistosta. Vihreät jäsenet, minä ja Erkki Pulliainen, jätimme eriävän mielipiteen. Lausunto oli hyvin kielteinen, emmekä voineet siihen yhtyä. Puollamme vahvasti hallituksen esitystä hallituksen esittämässä muodossa Selkämeren kansallispuistosta.

 Selkämeren kansallispuistossa suojellaan pohjois – eteläsuunnassa noin 160 kilometrin pituinen, 91 200 ha suuruinen aavan meren alue ja siihen liittyviä saaristoja. Kansallispuiston alueet koostuvat valtaosin valtion yleisistä vesialueista, joista osa sisältyy Natura 2000 - verkostoon.

 Selkämeren kansallispuisto on yksi keino tehostaa Itämeren suojelua. Pitkä pohjois-etelä -suuntainen puisto on suojelualueverkostolle erityisen tärkeä ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkimiseen. Kasvillisuusvyöhyke vaihtuu alueen sisällä hemiboreaalisesta boreaaliseksi. Myös veden suolapitoisuudessa tapahtuu muutoksia. Eteläinen ja pohjoinen lajisto kohtaavat kansallispuiston sisällä. Yli 20 metrin syvyydestä kansallispuistoon on esitetty rajattavaksi muutamia tunnettuja vedenalaisia särkkiä ja osia tiedossa olevista vedenalaisista harjumuodostumista. Näillä ja monilla muilla kansallispuiston pohja-alueilla on erityistä merkitystä luonnonkalakantojen lisääntymisalueina.

 Selkämeren kansallispuisto olisi siten vedenalaisten luontotyyppien, kuten riuttojen ja särkkien sekä näillä esiintyvien luonnonkalakantojen ja muiden eliölajien suojelun kannalta puistoverkossamme aivan omaa luokkaansa.

 Jo valmisteluvaiheessa on kuultu alueen asukkaita ja elinkeinoharjoittajia. Alueella voi jatkossakin kalastaa ja tietyin ehdoin metsästää. Selkämeri on ensimmäinen kansallispuisto, jonka yksi peruste on ammattikalastus. Kalastus ei muuttuisi nykyisestä käytännöstä. Se olisi sallittua yleisillä vesialueilla ja kylärajan sisällä olevilla valtion vesillä Metsähallituksen luvalla.

 Harmaahylkeen metsästys olisi käytännössä sallittua yleisillä vesialueilla ja kylärajan sisällä Metsähallituksen luvalla. Merimetsojen pyynti olisi sallittua ELY-keskuksen poikkeusluvilla ja Metsähallituksen luvalla. Vesilintujen metsästys olisi sallittua neljällä alueella syksyllä. Kesällä se haittaisi rauhoitettujen ja riistalintujen pesimärauhaa. Kaikki nämä lakiesitykseen sisältyvät asiat ovat hyvin poikkeuksellisia, mutta siitä huolimatta kannatamme kansallispuiston perustamista hallituksen esityksen mukaisesti. Alueelta tulee myös jatkuvasti vetoomuksia puiston perustamiseksi. Vastustajien kritiikki on perusteetonta. Kansallispuisto tuo – vastoin väitteitä - alueelle lisää matkailumahdollisuuksia ja merellisen puiston retkeilypalveluita.

 Vaikka maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto oli tyrmäävä, asia ratkeaa vasta istuntosalissa. Kyseessä on hallituksen yksimielinen esitys, hyvä ja kannatettava esitys.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Tuntematta Selkämeren kansallispuistohanketta tai edes kyseistä aluetta promillenkaan vertaa heitän täysin kylmiltään yhden kysymyksen:

Miten kansallispuisto ja tuulivoimahankkeet suhtautuvat toisiinsa?

Särkät, harjut, luonnonkalat, kudut?

(jokunen aika sitten jäi mieleen jonkun lausuma, en muista edes kuka, että Porin tienoilla sikäläiset vihreät eivät pidä hyvänä sinne päin suunniteltuja tuulipuistoja.)

Käyttäjän johannakarimaki kuva
Johanna Karimäki

Juhani Kahelin kysyi tuulivoimasta. Kansallispuiston alueelle ei saa sijoittaa tuulivoimaa. Porin Reposaaren edustalle maakuntakaavassa tuulipuistorakentamiseen osoitettu alue on rajattu kansallispuiston ulkopuolelle. Eli särkät on tältä osin suojeltu:)

Janne Saloselle vastauksena, että kansallispuisto olisi koko Itämeren mittakaavassa vedenalaisen luonnon suojelussa yksi kaikkein merkityksellisimmistä suojelualueista.

Vakka-Suomen alueen kalastuselinkeino on pyritty laissa turvaamaan, mikä on poikkeuksellista. Retkeilymahdollisuudet lisääntyvät, koska Metsähallituksen luontopalvelut varustavat Suomen kansallispuistoja erätuvilla, taukomajoilla yms. Retkeilyä tukevia rakenteita, reittejä ja rakennuksia toteutetaan Suomen kansallispuistoihin.

Lauri Ilovaara

Kalastuksen vaatimukset lienevät viimein tulleet otetuksi huomioon?
Mutta metsästyksen suhteen taitaa rajoituksia kuitenkin tulla aika lailla.
Matkailumielessä varmaan vähän lisää mainetta tulee, mutta tuskin hirveitä määriä lisärakenteita tullaan rakentamaan.
Eiköhän kansallispuiston päätarkoitus kuitenkin ole suojella luontoa, lähinnä kai rakentamiselta (mökit, tuulivoimalat) ja soranotolta sun muulta luontoa vahingoittavalta toiminnalta.

Koska yleensä kalastusta ja metsästystä on aika karsaasti katsottu kansallispuistoissa, ei ihme vaikka kyseiset tahot pelkäävät menettävänsä työ ja harrastusalueen.

Eiköhän puisto kuitenkin toteudu, toivottavasti jälkeenpäin asiat ovat niinkuin poliitikot lupaavat eikä katkeroituneiden metsästäjien ja kalastajien harmittelua jouduta vuosikymmeniä kuuntelemaan lehtien palstoilla.

P.S. Olisi puisto voinut ulottua Pohjanmaan puolellekin :-)

Toimituksen poiminnat