Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Kuntauudistus herättää vilkasta keskustelua. Olen käynyt tapaamassa vihreitä kunnallispoliitikkoja ja asukkaita Karkkilassa, Vihdissä ja Järvenpäässä. Järvenpäässä oli mukana myös Keravan, Nurmijärven, Tuusulan ja Sipoon vihreitä. Vihreät ovat tietoisia uudistuksen maanlaajuisesta tarpeesta. Tosin Uusimaa on alueena erityinen ja elinvoimainen. Täällä asuu kolmannes suomalaisista ja tuotetaan...
Peruskoulun tuntijakouudistus kaatui hallituksen sisäiseen kinaan sisällöstä. Uudistus on tehtävä heti, sillä maailma muuttuu. Tietoyhteiskuntaa on eletty tovi ja elämme myös tarinoiden aikakautta, jossa korostuu yksilöiden tarpeet. Kaivataan enemmän yhdessä tekemistä.Tiedon ulkoluvun sijaan korostuu tiedon etsintä, jäsentely ja analysointi sekä tavoitteellinen ryhmätyö. Oppi ja kannustus...
Perheiden tilanteet vaihtelevat. Pienten lasten isät tekevät tutkitusti eniten töitä, vaikka lasten kannalta joustava työ olisi parempi. Yksinhuoltajaäidin taas voi olla vaikea työllistyä, koska on niin paljon iltatyötä, vuorotyötä, jopa yötyötä. Se asettaa haasteen myös lasten hoivapalveluille, kun tarvitaan enemmän ympärivuorokautista päivähoitoa. Myös pienille koululaisille on oltava enemmän...
Harmaa talous on nimitys yhdelle rikollisuuden muodolle. Sen ovat viranomaiset, verotarkastajat ja eri tahot todenneet jo pitkältä ajalta. On naivia olettaa, että rikollisuus loppuisi pelkällä kauhistelulla ja kielloilla. Vastuulliset tahot ovat jo ainakin kymmenen vuoden ajalta miettineet ja ratkoneet tämän rikollisuuden lajin lopettamista ja kuriin saattamista. Harmaasta taloudesta kärsii...
Se oli erään vaalikoneen kysymys. Jäin pohtimaan asiaa. Mitäpä, jos 100 kansanedustajaa riittää? Mitä vaikutuksia tällaisella ratkaisulla voisi olla? Ensinnäkin eduskunnan työ voisi selkiintyä ja jäntevöityä. Ja tietysti säästyisi kuluja, mikä on varsinkin huomioitava seikka. Se olisi eduskunnan panostus kansantalouteen, ainakin se kertoisi yhteisvastuusta.Kun puolueet valmistautuvat vaaleihin,...
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta antoi tänään lausunnon Selkämeren kansallispuistosta. Vihreät jäsenet, minä ja Erkki Pulliainen, jätimme eriävän mielipiteen. Lausunto oli hyvin kielteinen, emmekä voineet siihen yhtyä. Puollamme vahvasti hallituksen esitystä hallituksen esittämässä muodossa Selkämeren kansallispuistosta. Selkämeren kansallispuistossa suojellaan pohjois –...
Uutiset köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisestä pysäyttävät. Tuloerot ovat kasvaneet liian pitkään, ja köyhyys periytyy. 90-luvun laman aikaan leikattiin lapsiperheiden etuuksia ja lapsia auttavia palveluja vähennettiin. Tähän ei ole tullut muutosta kasvuvuosien Suomessa. Yhä useampi lapsi elää köyhyydessä ja on vaarassa syrjäytyä. Seuraavan hallituskauden suurin haaste on oikeudenmukaisen...
Suomalainen ruoka saa arominsa pitkästä valoisasta kesäpäivästä. Voimme olla ylpeitä monista perinneherkuista ja luonnon antimista, kuten sienistä ja marjoista. Ruokavalio on monelle merkityksellinen ja henkilökohtainen asia, jonka kaikkia vaikutuksia yksilön hyvinvointiin on vaikea tietää ja ennustaa. Siksi ruuan käytön ohjaaminen poliittisilla päätöksillä on haastavaa. Poliittisilla päätöksillä...
Lapsuudessani laitapuolen kulkijat olivat tuttu näky Tapiolassa. Metsien miehet asustelivat Mankkaan kaatopaikan liepeillä silloin, kun kaatopaikka vielä oli käytössä. Sieltä he löysivät kaikenlaista tavaraa ja materiaalia, joista rakensivat pienet huterat asumuksensa kaatopaikan viereiseen metsikköön. Lukiolaisena uskaltauduin ystäväni kanssa tarkastelemaan näitä asumuksia lähemmin....
Yksinhuoltajaperheet ovat niin yleisiä pääkaupunkiseudulla, että noin joka kolmannessa perheessä on yksi huoltaja tai asutaan uusperheessä. On tosi harvinaista, että yksinhuoltajuus olisi toivottu tilanne, vaan tavallisimmin vanhemmat päätyvät eroon ja lasten huollosta sovitaan. Lasten kannalta on todella tärkeää hyvän suhteen säilyminen kumpaankin vanhempaan. Myös yhteisöllisyys on tärkeä...
Viimeisten vuosikymmenien aikana Suomen taloustilanteeseen on ollut vaikuttamassa karkeasti kaksi tekijää: öljy ja sellu. Öljyä on ostettu ja sellua myyty. Kolmanneksi tulee metalliteollisuus. Sotakorvauksista suoriutuminen kehitti raskasta metalliteollisuutta ja edelleenkin raskaat metalliteollisuuden vientituotteet kuten laivat, kaivoskoneet, hissit, kupari- ja terästuotteet ovat taanneet...
EU-komission mukaan Suomi ei ole kyennyt suojelemaan saimaannorppaa niin, että sillä olisi mahdollisuuksia saavuttaa suotuisan suojelun tasoa. Maa- ja metsätalousvaliokunnassa käsitellään parhaillaan kalastuslain muutosta, joka mahdollistaa verkkokalastuskiellon Saimaalla. Kuulemisessa on noussut esiin, että laki on todella kiireellinen ja tarpeellinen. Saimaannorppa on erittäin uhanalainen laji...
Suomen energiapolitiikan olisi viisainta tukeutua uuden ajan uusiutuvaan energiaan, jossa myös pienen mittakaavan hajautetut tuotantoyksiköt ovat mukana. Uusiutuva energia vaatii valtavan asenne- ja rakennemuutoksen. Paras ratkaisu on hajautettu ja monipuolinen uusiutuvan energian järjestelmä älykkäillä sähköverkoilla. Lisäydinvoima taas on veltto ratkaisu, joka vesittää panostuksen uusiutuvaan...
Johanna Karimäki
Espoo
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja Uudellamaalla
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?